Antaudu kauneudelle!

Tennispalatsin taidemuseon Antaudu kauneudelle -näyttely tarjoaa harvinaisen virkistävän ja rentouttavan taidekokemuksen. Useinhan taide kuvaa myös rumia asioita ja pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnan epäkohtiin. Se on hyvä, mutta joskus on ihanaa vain nauttia.

Tretjakovin galleriasta lainatussa kokoelmassa on paljon muotokuvia kauniista ihmisistä upeissa puvuissa ja kampauksissa. Maalaukset ovat 1800-luvulta. On selvää, ettei kaikkien elämä ollut siihen aikaan yhtä ruusuista kuin tämän ylhäisön, mutta hetken verran on luvallista unohtaa se. Kuvista näkyy pyrkimys oman varallisuuden osoittamiseen: eräälläkin herralla on taustallaan komeasti koristeltu takanreunus, jonka päällä kiiltelevät kultainen pöytäkello ja kynttelikkö.

Rumia ihmisiä ei kuvissa ole, tai sitten taiteilijat ovat halunneet imarrella heitä. Vanhuksetkin ovat arvokkaita ja kunnioitettavia, eivät koskaan sairaita ja huonokuntoisia – vanheneminenkin on tehty lohdullisen kauniiksi.

Maalausten aikakauden siirtomaapolitiikka näkyy aiheissa: eräässä taulussa, jonka nimessäkin mainitaan sana neekeri, on etualalla lapsia ja koira, taustalla selvästi alempiarvoisina afrikkalaisia, ilmeisesti palvelijoita, ehkä jopa orjia. Koirakin on asetelman antaman vaikutelman perusteella heitä arvokkaampi.

Maalausten lisäksi esillä on myös veistoksia ja esineistöä. 1800-lukulaiset venäläiset teeastiastot ovat aivan ihania – saadapa joskus omaan keittiöön jotakin yhtä kaunista. Ja nämä olivat joskus normaalia käyttötavaraa!

Maalaukset keskittyvät lähinnä ihmisiin, mutta maisematkin pääsevät silloin tällöin ainakin mukaan kuvaan. Esimerkiksi Vasili Verestsaginin Taj Mahalin mausoleumi Agrassa on tunnelmaltaan ihanan tyyni, jollakin tavalla jopa pysähtynyt. Vesi liplattaa, mutta ihmisiä ei kuvassa näy. Rakennukset heijastuvat veteen, taivas on iltaisen violetti. Fjodor Bronnikovin Pythagorilaisten hymnissä nousevalle auringolle joukko valkoisiin pukeutuneita ihmisiä kumartaa vuorella nousevaa aurinkoa. Itse aurinko ei kuvassa näy, mutta sen ensisäteet kylläkin, samoin taustalla aamu-usvan peittämät vuoret.

Genrih Semiradskin Nopanheittoa kuvaa antiikin Roomaa sisältäen ehkä näyttelyn houkuttelevimman maiseman. Siinä neljä nuorta naista viettää aikaa varjoisessa paikassa kuumana kesäpäivänä. Aurinko paistaa kirkkaasti, mutta puiden lehvästöt ja marmorinen pylväs suojaavat heitä. Taustalla heillä on astioita, joissa on ehkä virvoittavaa viiniä. Heidän suojapaikkansa ulkopuolella näkyy auringonpaisteessa hohteleva hiekkaranta ja vuoristoa sekä Välimeren alueen kasvillisuutta.

Muotokuvista aivan kaikki eivät ole tavanomaisia poseerauskuvia, vaan joukkoon mahtuu myös elävämpiä ihmisiä. Esimerkiksi Pjotr Samsinin Trasteveren tyttö tanssii esittää nuorta, kaunista naista tanssimassa tamburiinia lyöden. Naisen asento on veikeä, kuin pysäytyskuva raisusta tanssista. Ilme on riehakkaan iloinen – katsellessa itseäkin alkaa väkisin naurattaa.