Sääksmäen Voipaalan taidekeskuksen tallipihassa tämän kesän pyörivä Meijeri-näytelmä on pieneen budjettiinsa nähden häkellyttävän hyvä ja ammattitaitoinen kokonaisuus.
Meijeri maalaa kuvan vuoden 1926 Huhtajärven maalaistalossa syttyvästä taistelusta kylään aiottua meijeriä vastaan. Talon piiat ja rengit eivät halua vaihtaa oikeaa, aitoa lehmänmaitoa meijeristä tuotavaan "kurnaaliin". Viha tätä ulkomailta tullutta kauheutta kohtaan on niin suuri, että kihlatkin ovat vähällä jäädä vaihtamatta.
Näytelmä on kepeä ja humoristinen. Näyttelijät ovat ammattitaitoisen oloisia, vaikka ilmeisesti ainakin osa on ihan harrastelijoita. Laulutaito on kaikilla kohdallaan, ja musiikkia kuullaankin paljon. Kappaleet on valittu kohtuullisen onnistuneesti, mutta välillä juoni pysähtyy polkemaan paikallaan laulun alkaessa. Taustalla soittaa myös taitava bändi, ja äänentoistokin on kunnossa.
Näyttämö on hyvin tehty. Se muuntuu nopeasti eri kohtauksiin ilman, että juonen seuraaminen häiriintyy. Erityiskiitos kuuluu puvustajalle, sillä vaatteet näyttävät aidolta 1920-luvulta. Piikojen näyttelijät myös kantavat asunsa kauniin luontevasti. Suurin miinus on näyttämön ja katsomon sijoittaminen. Ilta-aurinko paistaa esityksen ensimmäisen puoliskon kiusallisesti katsojien silmiin suoraan lavasteiden takaa. Vaikka se laskeekin linnavuoren taa nopeasti, ehtii hikoilusta ja häikäistymisestä saada tarpeekseen.
Paikallisessa sanomalehdessä haettiin kuulemma keväällä viihdyttäjiä väliajoille. Tällä kertaa paikalla oli drag-koomikko "Maila Palikka", joka sai yleisön nauramaan kovastikin. Tunnelma oli varsin vapautunut, ja tuppautuipa Maila esitykseenkin mukaan saaden poistuessaan valtavat aplodit.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
torstai 23. heinäkuuta 2009
Laputa - Linna taivaalla tarjoaa mahtavan lentoelämyksen
Cinema Mondo tekee arvokasta työtä tuodessaan Studio Ghiblin elokuvia Suomeen. Sääli, että Laputa - Linna taivaalla poistui keväällä Finnkinon tarjonnasta niin nopeasti. Nyt onneksi Kino Engel otti sen viikoksi esitettäväkseen. Suuri yleisö ei näköjään elokuvaa - tai teatteria - ole kuitenkaan huomioinut, meitä oli salissa vain seitsemän ihmistä.
Laputa on - monien muiden Miyazakin elokuvien tapaan - seikkailukertomus. Päähenkilö, Sheeta, edustaa ohjaajalle tyypillistä naiskuvaa: rohkea nuori nainen, joka on toimissaan vähintään yhtä jalo, uljas ja oma-aloitteinen kuin elokuvan miehetkin. Myös ulkonäkö sopii osaksi Miyazakin sankarittarien jatkumoa.
Tarina alkaa, kun Sheetaa kuljettaneeseen ilmalaivaan hyökätään ja tyttö putoaa yli laidan koettaessaan pelastaa sukukalleutena hänelle päätyneen kiven. Hän ei tiedä kiven maagisista voimista, mutta säilyy niiden ansiosta hengissä valtavasta pudotuksesta. Maan kamaralla hänet ottaa vastaan poika, ja nuoret tietysti ystävystyvät, vähitellen rakastuvatkin. Tästä lähtee huima juoni, joka sisältää monia varsin fantasianomaisia elementtejä. Sheetan ja tämän suvun tausta paljastuu, kiven hurjat taikavoimat koetaan moneen kertaan, hallitus ja armeija sotkeutuvat mukaan kamppailuun Laputan herruudesta ja ystävyys ilmarosvojen kanssa muodostuu yllättävällä tavalla.
Juoni on varsin toimiva - se etenee tasaisesti, eikä jää ainakaan pitkiksi ajoiksi junnaamaan paikallaan. Tarina ei ole yhtä monimutkainen kuin esimerkiksi Liikkuvassa linnassa, kärryillä on helppo pysyä. Tapahtumat eivät kuitenkaan ole ennalta arvattavia, ja elokuva jättää tunteen, että toinen katsomiskerta avaisi sen maailmaa lisää. Pitääpä harkita DVD:n ostamista.
Mieleenpainuvinta Laputassa ovat lentämiskohtaukset, joista Miyazaki on kuuluisa. Ilmalaivat sekä muut lentokulkupelit ovat ahkerassa käytössä, ja maisemat käsittämättömän huikeita. Vatsan pohjaa kutittaa, tuntuu todella, kuin itse liitelisi meren yllä tavoittelemassa taivaalla lentävää linnaa. Myös muu ympäristö on taiteiltu upeaksi, erityisesti rakennukset ja kasvillisuus ovat jännittäviä. Laputan linna on oikea taidonnäyte syvälle ulottuvine puunjuurineen.
Laputa sijoittuu omalla mittapuullani puolivälin ja kärjen väliin Miyazakin töissä. Totoron suloisuutta se ei tavoita, ei myöskään Liikkuvan linnan juonen kulkua. Silti sadunomaisuus on kohdallaan - fantasiannälän tyydyttäjäksi elokuvasta aivan varmasti on. Tarina on toimivampi kuin vaikkapa Porco Rossossa, Kikin lähettipalvelussa ja Nausicaässa. Päähenkilökaksikko ei sinänsä ole kummoinen, mutta sivuhenkilöt ovat mielenkiintoisia: ilmarosvoperhe vaikuttaa varsin lämminhenkiseltä porukalta kaiken ahneutensa alla. Myös robotit olivat sympaattisia.
Tarinan opetus tuntuu olevan, että ihmisten on elettävä maan pinnalla, pilvilinnojen rakentelusta ei ole hyötyä. Laputa kauniine musiikkeineen tarjoaa kuitenkin upean, eskapistisen lentomatkan arjen harmauden yläpuolelle.
Laputa on - monien muiden Miyazakin elokuvien tapaan - seikkailukertomus. Päähenkilö, Sheeta, edustaa ohjaajalle tyypillistä naiskuvaa: rohkea nuori nainen, joka on toimissaan vähintään yhtä jalo, uljas ja oma-aloitteinen kuin elokuvan miehetkin. Myös ulkonäkö sopii osaksi Miyazakin sankarittarien jatkumoa.
Tarina alkaa, kun Sheetaa kuljettaneeseen ilmalaivaan hyökätään ja tyttö putoaa yli laidan koettaessaan pelastaa sukukalleutena hänelle päätyneen kiven. Hän ei tiedä kiven maagisista voimista, mutta säilyy niiden ansiosta hengissä valtavasta pudotuksesta. Maan kamaralla hänet ottaa vastaan poika, ja nuoret tietysti ystävystyvät, vähitellen rakastuvatkin. Tästä lähtee huima juoni, joka sisältää monia varsin fantasianomaisia elementtejä. Sheetan ja tämän suvun tausta paljastuu, kiven hurjat taikavoimat koetaan moneen kertaan, hallitus ja armeija sotkeutuvat mukaan kamppailuun Laputan herruudesta ja ystävyys ilmarosvojen kanssa muodostuu yllättävällä tavalla.
Juoni on varsin toimiva - se etenee tasaisesti, eikä jää ainakaan pitkiksi ajoiksi junnaamaan paikallaan. Tarina ei ole yhtä monimutkainen kuin esimerkiksi Liikkuvassa linnassa, kärryillä on helppo pysyä. Tapahtumat eivät kuitenkaan ole ennalta arvattavia, ja elokuva jättää tunteen, että toinen katsomiskerta avaisi sen maailmaa lisää. Pitääpä harkita DVD:n ostamista.
Mieleenpainuvinta Laputassa ovat lentämiskohtaukset, joista Miyazaki on kuuluisa. Ilmalaivat sekä muut lentokulkupelit ovat ahkerassa käytössä, ja maisemat käsittämättömän huikeita. Vatsan pohjaa kutittaa, tuntuu todella, kuin itse liitelisi meren yllä tavoittelemassa taivaalla lentävää linnaa. Myös muu ympäristö on taiteiltu upeaksi, erityisesti rakennukset ja kasvillisuus ovat jännittäviä. Laputan linna on oikea taidonnäyte syvälle ulottuvine puunjuurineen.
Laputa sijoittuu omalla mittapuullani puolivälin ja kärjen väliin Miyazakin töissä. Totoron suloisuutta se ei tavoita, ei myöskään Liikkuvan linnan juonen kulkua. Silti sadunomaisuus on kohdallaan - fantasiannälän tyydyttäjäksi elokuvasta aivan varmasti on. Tarina on toimivampi kuin vaikkapa Porco Rossossa, Kikin lähettipalvelussa ja Nausicaässa. Päähenkilökaksikko ei sinänsä ole kummoinen, mutta sivuhenkilöt ovat mielenkiintoisia: ilmarosvoperhe vaikuttaa varsin lämminhenkiseltä porukalta kaiken ahneutensa alla. Myös robotit olivat sympaattisia.
Tarinan opetus tuntuu olevan, että ihmisten on elettävä maan pinnalla, pilvilinnojen rakentelusta ei ole hyötyä. Laputa kauniine musiikkeineen tarjoaa kuitenkin upean, eskapistisen lentomatkan arjen harmauden yläpuolelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
